Aitoja kohtaamisia vuorovaikutuksessa

08.04.2026

Kohtaamisen merkityksellisyys ja aitous on muodostunut aina vain tärkeämmäksi asiaksi omassa elämässäni. Sen merkitys ja vaikuttavuus koskee koko olemisen ja elämisen kenttää. Se ei ole ollut ainakaan itselleni itsestäänselvyys elämäni varrella. Se on ollut oikeastaan asia, johon en ole kiinnittänyt sen vaatimaa huomiota, sillä kohtaamiset ovat sujuneet omalla painollaan. Välillä, tai oikeastaan usein sitä on kokenut sen hetken olevan vain siirtymä vaihe johonkin seuraavaan tehtävään tai kohtaamiseen. Eli ajatukset ovat olleet mahdollisesti jossakin aiemmin tapahtuneessa tai sitten jo tulevassa tapahtumassa. Eli voisiko sen sanoa olevan kiirettä, sillä siihen selitykseen itse kukin useasti tarttuu. Se on helppo syy, jonka voi myydä itselleen ja se on myös helppo myydä muille. Lisäksi sehän kertoo, niin itselleen kuin muillekin, että elämässä on merkitystä, vaikuttuvuutta sekä tehokkuutta. Kuulostaako tutulta?

Kohtaamisen aitous ja siihen vaadittava taito on asia, joka vaatii oivalluksen sekä havainnoinnin siitä, miten itse tilanteessa kulloinkin toimii. Se vaatii itse reflektointia, eli avointa pohdiskelua siitä miten kohtaaminen sujui. Monesti ainakin itse on syyllistynyt siihen, että kun kanssa käyminen jonkun toisen kanssa ei mennyt niin kuin oli ajatellut, mieleen tulee, että olipa se hankala ihminen. Tai miksi hän käyttäytyi noin hankalasti eikä ymmärtänyt ollenkaan mitä minä ajattelin tai yritin sanoa.

Edellä mainittu tilanne on varmasti monelle tuttu. Useasti tilanne voidaan kokea epäonnistumiseksi ja häpeälliseksi ja siten se voi myös vaikeuttaa seuraavan kohtaamisen onnistumista. Ennakkoasetelmat on ajateltu tällöin valmiiksi etukäteen ja suunnitelma seuraavaan tapaamiseen laaditaan omien ennakko oletusten, kokemusten ja ajatusten pohjalta. Pahimmassa tapauksessa suunnitelmana voi olla se, että jyrätään toinen osapuoli ajatellen, että hyökkäys on paras puolustus.

Mutta parhaimmillaan edellä mainitut tapahtumat voivat kuitenkin toimia oppimistilanteina sekä mahdollisuutena kehittää itseään aitoihin kohtaamisiin. Oman toiminnan ja omien ajatusten reflektointi auttaa hahmottamaan ja havainnoimaan tilannetta uudenlaisesta näkökulmasta. On tärkeää tiedostaa, että se mitä itse ajattelemme kanssa ihmisten toiminnasta sekä ajatuksista on ainoastaan meidän omaa ajatustamme sekä tulkintaa. Emme voi oikeasti lukea kenenkään ajatuksia, voimme vain olettaa.

Aito kohtaaminen antaa meille tilaisuuden laskeutua kuuntelemaan ja havainnoimaan mitä kohtaaminen meille antaa ja mitä toisella ihmisellä on meille kerrottavana. Ainoastaan siten voimme saada aidon yhteyden sekä oikean tiedon siitä, mitä toinen ihminen ajattelee ja miten hän sen kokee. Näin voimme antaa toiselle aidon ja turvallisen ympäristön, jossa hän voi halutessaan tuoda asiansa ja omat hankalatkin tuntemuksensa esille. Ihmisten väliset kohtaamiset voivat olla parhaimmillaan ainutlaatuisia ja läpi elämän kantavia kokemuksia, jos annamme niille aidon mahdollisuuden.

Aito kohtaaminen vuorovaikutus tilanteissa sisältää hyvin monia elementtejä ja on siten vaikea mutta palkitseva taito. Se voi olla joissakin tapauksissa elämää pelastava ja kannatteleva taito, kuten esimerkiksi siinä työssä, jota itse teen nuorten- ja heidän perheidensä parissa. Itselleni se antaa erittäin suuren merkityksen ja onnistumisen tunteen, varsinkin silloin kun huomaa päässeensä aitoon ja merkitykselliseen vuorovaikutukseen. Se on opittavissa ja siten kaikille mahdollinen taito. Omakin työ asian parissa on vielä kesken mutta etenee.

Hyviä ja aitoja yhdessä olon hetkiä kevät auringon paistaessa.


Share